lauantai 22. huhtikuuta 2017

Antti 2010-2011


Käytiin 2010 alkuvuodesta katsomassa meidän äidin tulevaa ravihevosen alkua. Äiti oli pitkään haaveillut varsasta, jonka saa itse opettaa, valmentaa ja ajaa kilpaa. Monet markkinat selattiin ja tarjouksia katseltiin, mutta Antti tuli kuin kohtalon sanelemana. Arvonherra. Nimellä oli äidille suuri merkitys meidän papan osalta, etenkin kun pappa toimi tuolloin tämän varsan sponsorina. Antti on muisto meille tärkeästä ihmisestä ja uuden alku.



Kasvattajalla käytyämme ihastuin varsaan täysin, se oli jotenkin niin hassu ja leikkisä. Oon nähnyt paljon varsoja tallilla jolla olin nuorena töissä, mutta kukaan niistä ei ollut näin omanlaisensa.Tuon varsan olemus oli jotain niin ihanaa, että taidettiin äitin kanssa molemmat unohtaa todelliset kriteerit ravihevosen ostoon. Lyötiin kaupat ja varsa muuttaisi kesällä meille ollessaan vuoden ikäinen.




 Kesäkuussa 5.6.2010 Antti muutti tallille, jossa se sai laiduntaa ja talvella tarhata samanikäisen kaverin kanssa. Samassa jatkettiin esikoulua joka oli kasvattajalla jo laitettu pienelle alulle ja tulevan ravihevosen treeni otti ensiaskeleet. Antti oli aina älyttömän nöyrä ja kiltti, äitini sai valjastettua sen tallin pihassa yksin irti eikä se liikahtanut ennenkö oltiin valmiita.




Luokan paras, näyttelyjen paras ja paras suomenhevosvarsa
Käytiin 2010 alkusyksystä tamma-ja varsanäyttelyissä vähän kokeilemassa miten tuo varsa käyttäytyy häiriötilanteissa. Älyttömän hienostihan se oli, muiden varsojen riehuessa ja pomppiessa Antti tuntui vain nojautuvan lähemmäs ja hakevan turvaa. ♥
Millään ei kyllä oltaisi osattu arvatakkaan, että sieltä tulee kaikki palkinnot mitä olisi voinut saada. Etenkin kun se oli oma ensimmäinen kertani esittäessäni hevosta, enkä todellakaan osannut edes pukeutua vaatimalla tavalla. :D




Äiti jatkoi varsan kanssa ajotreeniä ja kävin välillä apuna sekä moikkaamassa Anttia, omat kuvioni keskittyi silloin sen aikana olleisiin ratsastettaviin hevosiin. Sen kasvua on ollut älyttömän mielenkiintoista seurata, sillä sen ulkomuoto on muuttunut jatkuvasti niin paljon. Sitä ei joistain kuvista edes tunnistaisi samaksi.
Luonne Antilla on pysynyt kokoajan samana, se on ollut aina niin älyttömän rauhallinen, lemmikkimäinen ja leikkisä. Oon aina tykännyt ihan älyttömästi sen kanssa puuhastelusta, kun se on aina niin positiivisesti läsnä.





Kesällä 2011 Antti kastoi ensimmäisen kerran talviturkkinsa veneen perästä ja sekin meni muitta mutkitta kuin vanhalla tekijällä.
Kesällä Antti muutti myös pihattoon asumaan, jossa äiti pääsi paremmin ajamaan pihassa olevalla radalla sekä Antti sai elää laumassa muiden kanssa.



Syksy ja talvi Antilla menikin tuttua kaavaa mukaillen ravaten radalla ja kasvattaen pohjakuntoa.
Kaksivuotiskausi sai hyvän lopun, kun varsa pääsi välillä myös tutustumaan todelliseen treeniin porukassa ja kaikki sujui hyvin.
Antti vietti varsa vuotensa niinkuin aloitteleva ravihevonen toivoisikin. Treeni oli tasaisenvarmaa eikä mikään tuntunut varsaa hätkäyttävän. Tosin naapuri tilan lampaat olivat hengenvaarallisia. SOS






maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kuukauden palkka

Kuukauteen mahtuu paljon päiviä, hyviä ja huonoja. Huonoja joista oppia ja hyviä, jotka innostaa jatkamaan kovaa työtä kohti tavoitteita. Jokaisella ratsastuskerralla lähdetään eri pisteestä ja jokainen piste vie aina eteenpäin, jopa silloin kun ei työskennellä parhaimmillaan. Huonoja päiviä tarvitaan, jotta opitaan mikä on hyvä ja mikä huono. Saadaan uusi vertailun kohde, jolloin kehitys on mahdollinen.
Kuvat julkaisematta jääneitä vanhalta tallilta, kun uusia ei tähän hätään ole kuvattu. :)

Jos katsoisin tästä vaikka puolivuotta taaksepäin Antin huonoon päivään, niin nykyään sen silloinen hyvä päivä on tämän päivän huono. Tästä voidaan verrata jo siis minkälainen harppaus tekemisessä on tapahtunut ja hevonen kehittyy myös näistä huonoista kerroista. Ikinä ei opi hyväksi, jos ei koskaan tee mitään väärää. Pitää käydä molemmilla rajoilla, jotta löytää sen skaalan minkä välillä työskennellään ja niitä rajoja tarvitsee muistaa ylittää.

Antti on kehittynyt nyt kuukaudessa ihan mielettömästi. Se on suoristunut älyttömän paljon, sekä tahti on alkaa löytymään jo hevoselta itsestään ilman, että sitä tarvitsee jatkuvasti auttaa ratsastamalla. Kantovoimaa on saatu taas sylillinen. Suurin harppaus on kyllä varmasti tapahtunut laukan tahdissa sekä kantavuudessa ja minä luulin, ettei se voi tuosta juurikaan parantua. Hevonen yllätti taas ja voi jestas kuinka tykkäänkään tuon työmoraalista. ♥

Antin kanssa on niin älyttömän kiva puuhastella ihan kaikkea kun se oppii aivan kuin itsestään. Tämän hevosen kanssa taitaa olla vain taivas rajana tai omat taidot. ;) Kaikki työ on niin älyttömän palkitsevaa kun hevonen oppii ja ennenkaikkea tahtoo oppia. Toisekseen itselläkin pysyy jatkuvasti motivaatio kehitykselle, kun hevonen tahtoo mielellään lähteä tekemään hommia ja kaikki on mieluisaa. Kyllä siis taas kannatti hypätä omalta mukavuusalueelta.



Huvittikin tässä yksi päivä kun multa kyseltiin, että milloin me ollaan menossa kisoihin. Enhän mä ole avannutkaan tänä vuonna kisakalenteria. :D
En lainkaan sillä, etteikö kiinnostaisi tai ei oltaisi kilpailemassa vaan tämä treenaus on vaan se mistä mää saan kaikista eniten sielunruokaa. Enemmän se tuottaa mielihyvää, että päästään ihan uudelle asteelle liikkumisen kanssa tai voitetaan omat tavotteet kotona kuin yksi kahden minuutin hyvä rata, josta saa kotiinviemisenä parhaimmillaan ruusukkeen. Kilpaileminen on mulle vain se kakun päällä tuleva kirsikka hyvin tehdyn työn lisänä. Sitäpaitsi se on niin kallistakin, ettei köyhän ole varaa muutakuin kilpailla itsensä kanssa tai silloin kun siihen ruusukkeeseen on oikeasti mahdollisuuksia. ;)

Jokatapauksessa nyt voisi kumminkin olla aika vähän aukaista tuota kipaa, jotta saataisiin hyvä draivi myös sinne kilpakentille. On ehkä maailman turhauttavinta olla näin kilpailuhaluton ratsastaja. Voiko olla tavoitteellinen ratsastaja ilman kilpailutavoitteita?

torstai 16. maaliskuuta 2017

Selkälihakset ja takajalat takasin töihin



Antti on nyt ollut ymmärrettävästikin todella painava kädelle, kun ei ole päässyt kunnolla takaosaa ratsastamaan alle. Ruunaus alkaa olla jo paranemaan päin niin uskaltaa vaatia jo enemmän takaosan työskentelyä ja samoin aktivoida selkää.
Tällä hetkellä hevonen painuu enemmän oikealle ohjalle heittäen painonsa oikealle lavalle ja painuen liian alas kiertäen samalla takaosansa oikeaa pohjetta vasten. Oonkin nyt viettänyt aikaa suoristaen hevosta ja ratsastanut enemmän oikeaa kylkeä pidemmäksi, jotta saan oikean pohkeen läpi.



Oon myös saanut nopeilla käynti-ravi-käynti siirtymisillä hevosen reaktiokykyä paremmaksi, jolloin läpiratsastuskin sujuu nopeammin. Antilla on ärsyttävä tapa painua alas puskuttamaan pohjetta vastaan työntäen takajalat taakse ja lantion alas, jos sitä ei ratsasta pohkeella myös ylös (kokoamaan itseään). Toisinsanoen puolipidätteet eivät ole menneet läpi, joten näillä nopeilla siirtymisillä saan sen samalla pohkeen eteen ja pidätteet myös istunnalla läpi.




Vielä ei olla siinä pisteessä, että nuo selkälihakset näin lyhyen töihinpaluun jälkeen jaksaisi jatkuvasti kantaa niin saa pitää tekemisen lyhyenä ja ytimekkäänä. Näissä on myös tärkeä saada ne oikeat lihakset todella hereille ja päästä myös välillä hellittämään ohjasta. Antin kanssa oon huomannut auttavan kun saan avut todella läpi ja teen siirtymisiä niin lähden istuinluilla vähän niinkö nostamaan sitä ylös. Tällöin se oppii istunnan muutoksella jo nostamaan itse itseään, eikä lopulta tarvita muutakuin pieniä apuja ja istuntaa avuksi. Se ei kuitenkaan onnistu, jollei hevonen ole kunnolla pohkeen edessä ja hevonen ei rehellisesti kanna itseään. Antin kanssa näitä hetkiä ei vielä montaa tule, mutta pikkuhiljaa se kantokyky alkaa sieltä taas hahmottumaan. Pienillä hyvillä hetkillä saadaan aikaan niitä pidempiäkin hyviä pätkiä.

Tälläisen työskentelyn jälkeen voikin hyvillä mielin antaa hevosen venyttää itseään vähän pidemmäksi ja jumpata samalla selkää sekä takajalkoja tälläkin tapaa. Antin kanssa saa olla kyllä tarkkana, että se tosissaan nostaa selkään ja taivuttaa takajalat mahan alle, eikä lähde hössöttämään nokka maassa tai ryntäissä viuhtoen takajalkoja vain suorin jaloin.




Mulla oli maailman huonoimmat ohjat käytössä ja teki mieli itkeä kun eivät pysyneet millään sormien välissä.
Helpotusta ei tuonut se, että hevonen oli niin pirun kiinni tuolta oikealta jolloin olisi ollut mukavempi saada ne pidätteet läpi
myös vähän lyhyemmälläkin käden(sormien) liikkeellä... :D




Hanskat tiskiin ilme :D

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Riutuneen ruunan lihasten jälleenrakennusurakka

Antin ruunauksesta on nyt reilu kaksi viikkoa ja haava alkaa näyttämään päivä päivältä paremmalta. Ruunaushan tehtiin meillä kotona, kaikista riskeistä huolimatta. Tuttu eläinlääkäri kävi toimenpiteen tekemässä, kyseinen on Antilta toisen kiveksen jo kaksi vuotiaana poistanut sen kiertyessä. Jos silloin olisi arvannut, ettei hevosta varsan tekohommat kiinnosta niin olisi osannut poistaa samantien molemmat. ;) No ei tullut meille Antista varsaa, mutta yrittänyttä ei laiteta!

Kuvat otettu tiistaina, jolloin mulla oli vain pikainen läpiratsastus ennen sääntökoetta joten pahoittelen näitä upeita ratsastusvaatteita! :D
Oli muuten maailman hirveimmät saappaat ratsastaa, pohkeen käyttö lähes mahdotonta.
Toimenpide oli sille päivälle eläinlääkärin kolmas, joten suhteellisen ripeästi se menikin! Muutaman päivän hevonen oli vain heinä+vesi linjalla, sillä väkirehut kuulemma hidastavat parantumista. Kävelytystä paljon ja sekä huuhtelua jos mahdollista, mutta ensisijainen lääke on liikunta! Antti suhtautui koppilepoon yllättävänkin lungisti, eikä melunnut yhtään vaikka kaverit menivätkin päivittäin ulos. Heinä maistui, sekä liikunta tuntui helpottavan turvotusta ja muutenkin hevosen olotilaa.



En meinannut tunnistaa tuota hevosta samaksi näissä kuvissa! Niin kamalassa kunnossa se on :(
Kolmen päivän karsinalevon jälkeen sai tarhata normaalisti, tietenkään mitään riehumista ei suvaita. Antti onneksi jatkoi lungia oloaan ja pian saikin aloittaa selästä käsin kävelytyksen. Reilu viikko ruunauksesta niin taisi jokin pöpö mennä avohaavaan, joten antibiootti ja kipulääkekuuri apuun. Lääkityksellä saatiin haava taas kuntoon ja hevonen on nyt käyttökunnossa.

Olen pikkuhiljaa aloitellut työskentelyn ja saadaankin aikalailla alkaa kasvattamaan, etenkin selkälihaksia takaisin. Uskomatonta kuinka nopeasti ne putoaakin! Muutenkin hevonen on aika kuivassa kunnossa, vaikka hyvin on syönyt ja juonut. Tarvitsee varmaan kohta katsoa ruokinta uudestaan, jollei lihaskunto ala tällä vanhalla ruokinnalla paranemaan. Hevonen on tällä hetkellä niin riutuneen ruunan näköinen, ettei tosikaan. :D





Laukat nostin vasta eilen (ti) ensimmäistä kertaa ja varmaan hetken saakin odottaa, että pääsee kunnon laukkatyöskentelyä tekemään kun on sen verran liukasta. Selkään kyllä hyvin tuntuukin kuinka lihaskunto on heikentynyt ja hevonen on älyttömän raskas edestä. Ollaankin nyt jumpattu taas selkää ja niskaa ylös vuorotellen, jotta saataisiin kantavat lihakset sieltä pikkuhiljaa taas voimiinsa. Eiköhän se sieltä taas tule, on tämä lihaksisto niin moneen kertaan jälleen rakennettu, ettei nyt ainakaan ihan ummikkoina olla liikenteessä. :D Saadaan vielä kengittäjäkin käymään niin voidaan uusilla popoilla treenata hevonen entiseen muhkeaan olomuotoonsa. ♥











♥ Kuvista kiitos Elisa ♥